Herbalife International
Yhden miehen unelmasta maailmanmenestykseksi
Herbalife International perustettiin Kaliforniassa vuonna 1980. Yhtiön perustajan Mark Hughesin unelmana oli tarjota ihmisille toimivaa ratkaisua elää terveellisemmin. Herbalife on yli 30 vuoden ajan ollut ravitsemus- ja painonhallintatieteen etulinjassa. Yhtiön tavoitteena on auttaa ihmisiä onnistumaan elämänmuutoksessa tarjoamalla painonhallintatuotteita, ravintolisiä, energia- ja ravitsemustuotteita kuntoilun ja urheilun tueksi sekä ulkoisen ravitsemuksen tuotteita ihon- ja hiusten hoitoon. Lisäksi se tarjoaa palkitsevan liiketoimintamahdollisuuden eli mahdollisuuden ryhtyä tuotteiden itsenäiseksi jälleenmyyjäksi.
Yhtiö on kasvanut yhden miehen unelmasta kansainväliseksi yritykseksi, jolla on yli 2 miljoonaa itsenäistä jälleenmyyjää.
Herbalife on maailmanlaajuisen International Alliance of Dietary/Food Supplement Associations -järjestön (IADSA) perustajajäsen ja aktiivisesti mukana lukuisissa alansa järjestöissä.
Herbalifen sitoutuminen tutkimukseen ja kehitykseen
Herbalifen asema ravitsemusalan johtavana merkkinä maailmassa vahvistuu, ja osana tätä kehitystä myös tieteellinen neuvottelukuntamme on kasvanut uusilla ravitsemuksen ja terveyden asiantuntijoilla, jotka tarjoavat opetusta ja koulutusta ravitsemuksen, liikunnan ja terveellisten elämäntapojen periaatteista painopisteen ollessa ravitsemuksessa. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii professori David Heber, Ph.D., ja sen toimintaa ohjaa koulutusjohtaja Luigi Gratton, M.P.H. Steve Henig, Ph.D., on tieteellinen johtaja, jonka vastuualueena on yhtiön tuotetutkimus ja -kehitystoiminta. Lisäksi mukana on mm Nobel-palkittu* Louis Ignarro, Ph.D.
Lisätietoa Herbalife International yhtiön johdosta ja tieteen edustajista löytyy:
Herbalife Executive Biographies
Herbalife Science
* Nobel-palkinto on Nobel-säätiön rekisteröimä tavaramerkki.
Herbalife International – 30 vuotta ravitsemuksen ja painonhallinnan edelläkävijä:
• tuotteet markkinoilla yli 70 maassa
• yhtiön pääkonttori on Los Angelesissa
• Pörssiyhtiö, listattu New Yorkin pörssissä (NYSE)
• liikevaihto 4,3 mrd USD (2010)
• yli 2 miljoona jälleenmyyjä
• yli 70 miljoonaa päivittäistä tuotekäyttäjää
• Suomen Suoramarkkinointiliiton jäsenyritys
Lisätietoja Herbalife-yhtiöstä
Herbalife Family Foundation HFF hyväntekeväisyysjärjestö auttaa eri puolilla maailmaan mm lasten aliravitsemusta tukevia hankkeita. Lue lisää Herbalife Family Foundation -järjestöstä.
Herbalife-yhtiö
