Laihdutusohjeita ja laihdutusvinkkejä
1. Selvitä aluksi itsellesi miksi haluat parantaa elämäntapojasi ja laihduttaa. Tee vankka päätös ja kirjoita laihdutustavoitteesi paperille, jonka voit laittaa esim. jääkaapin oveen.
2. Tee muutoksia ravintotottumuksiin asia kerrallaan. Näin pystyt paremmin noudattamaan niitä. Pysyvät muutokset takaavat pysyvän painonpudotuksen. Opettele aluksi esimerkiksi syömään enemmän kasviksia ja hedelmiä.
3. Syö 3 terveellistä ateriaa päivässä (aamupala, lounas ja päivällinen) ja enintään 2 välipalaa ja juo vähintään 2 litraa vettä joka päivä.
4. Syö lounaalla/päivällisellä monivärisiä lautasmallin mukaisia aterioita (½ kasviksia, ¼ lihaa/kanaa/kalaa, ¼ perunaa/täysjyväpastaa/täysjyväriisiä). Syö vähän energiaa ja paljon proteiinia, kuituja, vitamiineja, kivennäisaineita sisältäviä tuotteita (täysjyvätuotteet, vähärasvaiset maito- ja lihatuotteet, kasvikset, hedelmät, marjat). Nauti päivittäin kohtuudella myös hyviä rasvoja. Laita leivän päälle omega-3-kevyt levitettä ja salaatinkastikkeeksi ruokalusikallinen oliiviöljyä ja viinietikkaa.
5. Liiku 3-5 kertaa viikossa 30 minuuttia kerrallaan niin että hengästyt ja tulee hiki. Lisäksi on tärkeää tehdä lihaskuntoharjoitteita esimerkiksi kuntopiirinä kotona tai kuntosalilla. Lihaskuntoharjoittelu estää lihasmassan häviämistä ja aineenvaihdunta säilyy tehokkaana. Liikunta auttaa fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen ja painonhallinta/laihduttaminen helpottuvat.
6. Punnitse painosi kerran viikossa, tällöin voit seurata edistymistäsi. Pidä aluksi myös päiväkirjaa syömisistäsi, jotta tiedät mitä ja miten paljon syöt. (Netti)ruokapäiväkirjan avulla opit pikkuhiljaa syömään oikein.
7. Älä lannistu jos joskus ”repsahdat” herkuttelemaan ja painosi kohoaa. Se on ihan normaalia kenelle tahansa, kun opettelee uusia elämäntapoja.
8. Salli itsellesi herkuttelu kerran kuussa. Se on palkinto sinulle hyvin tehdystä työstä!
Herbalife Shapeworks® Quickstart ateriankorvauspirtelö helpottaa laihduttamista:
Herbalife Shapeworks® Quickstart ateriankorvauspirtelö helpottaa tavoitteeseen pääsyä, siinä on vain 217 kcal – se on hyvänmakuista ja koostumukseltaan ihanteellinen: proteiinia, hiilihydraattia ja terveellisiä rasvoja sekä vitamiineja/hivenaineita – sekä ravintokuitua. Herbalife Shapeworks® Quickstart ateriankorvauspirtelö on valmistettu nopeasti imeytyvästä soijaproteiini-isolaatista ja sillä on helppo varmistaa kaikkien keskeisten ravintoaineiden päivittäinen saanti. Painonhallinnassa kyse on energiansaannin ja -kulutuksen tasapainottamisesta. Laihduttaessa pitää saada aikaan energiavajetta suhteessa kulutukseen. Riittävä ja tasainen energiansaanti yhdistettynä ravintokoostumukseltaan oikeaoppiseen ruokavalioon parantaa mahdollisuuksia pysyviin muutoksiin, ilman, että lihasmassa pienenee ja aineenvaihdunta hidastuu. Runsaan proteiini- ja kuitupitoisuuden ansiosta Herbalife Shapeworks® Quickstart pitää nälän poissa pidempään, joten se helpottaa painotavoitteeseen pääsyä.
Haluatko lisätietoja? Soita, lähetä sähköpostia tai täytä yhteydenottolomake heti, niin laadin sinulle painonhallinta- ja ateriasuunnitelman, joka toimii!
Laihdutusvinkkejä
