Painonhallinta ja laihdutus
Moni tuskastelee liikakilojensa kanssa ja aloittaa uuden dieetin kerta toisensa jälkeen. Monet yrittävät turhaan laihduttaa erilaisilla kaalikeittokuureilla ja monimutkaisella pilkuntarkalla kaloreiden kyttäämisellä tai laihdutuspillereiden syömisellä. Tämä dieettien sekamelska saa painonpudotuksen kuulostamaan monimutkaiselta ”avaruustieteeltä”, vaikka loppujen lopuksi painonhallinta ja laihdutus on melko yksinkertaista.
Ydinasia laihdutuksessa on ruoasta saatava energian määrä. Sen tulee olla energiankulutusta vähäisempää. Periaatteessa painonhallintaan riittää terveelliset ruokailutottumukset ja säännöllinen liikkuminen. Painonhallinta ja laihdutus kannattaa toteuttaa elämäntapamuutoksena, eli ruokailutottumuksia muutetaan vähän kerrallaan. Tällöin muutoksista tulee pysyviä ja niitä on helpompi hallita.
Laihdutuksessa pääset hyviin tuloksiin, kun pudotat painoasi vähän kerrallaan eli n. 0,5 – 1,0 kg viikossa. Painoa pystyy pudottamaan 500g viikossa syömällä päivässä n. 500 kcal vähemmän kuin kuluttaa. Näin vältät lihasmassan menettämisen ja ylläpidät aineenvaihduntaasi ja energiankulutustasi. Ruokavaliossa ja liikuntatottumuksissa ei kannata tehdä liian suuria muutoksia kerralla, koska suurien muutosten ylläpitäminen on vaikeaa. Parhaimmat tulokset syntyvät kun asetat itsellesi tavoitteen ja sitoudut toteuttamaan suunnitelmaasi maltillisesti mutta tehokkaasti.
Terveellinen ruokavalio yhdistettynä liikuntaan on avainsana painonhallinnassa ja laihdutuksessa. Oikealla tasolla oleva, tasainen energiansaanti päivän aikana yhdistettynä oikeaan makroravintoaineiden eli proteiinin, rasvan, hiilihydraattien määrään ja laatuun parantaa mahdollisuuksia pysyviin muutoksiin.
Herbalife Shapeworks® Quickstart Formula 1 ateriankorvauspirtelö helpottaa tavoitteeseen pääsyä, siinä on vain 217 kcal – se on hyvänmakuista ja koostumukseltaan ihanteellinen: proteiinia, hiilihydraattia ja terveellisiä rasvoja sekä vitamiineja/hivenaineita – sekä ravintokuitua. Formula 1 pirtelöjauhe on valmistettu nopeasti imeytyvästä soijaproteiini-isolaatista ja sillä on helppo varmistaa kaikkien keskeisten ravintoaineiden päivittäinen saanti. Runsaan proteiini- ja kuitupitoisuuden ansiosta Herbalife Shapeworks® Quickstart Formula 1 pitää nälän poissa pidempään, joten se helpottaa painonhallinta- ja laihdutustavoitteisiin pääsyä.
Hyödyllisiä laihdutusvinkkejä saat tästä.
Lisätietoja Herbalife painonhallinnasta saat täältä.
Katso myös usein kysyttyä Herbalife painonhallinnasta.
Haluatko lisätietoja? Soita, lähetä sähköpostia tai täytä yhteydenottolomake, niin laadin sinulle painonhallintasuunnitelman, jolla pääset tavoitteisiisi - ja mikä parasta pysyt helpommin uusissa mitoissasi myös jatkossa.
Painonhallinta
